Teksti: Lauri Reuter
Kasvoin kodissa, jonka takapiha oli käytöstä pois jäänyt kauppapuutarha. Vanhan kasvihuoneen ruutuja korjattiin muovilla sitä mukaa kun lasit särkyivät. Lavoissa kasvoi mitä milloinkin: papuja, kurkkuja, kurpitsoita ja yrttejä kotitarpeisiin ja naapureille. Pikkupoikien uteliaisuudella istutettiin vesimeloneja, popkornia ja kuituhamppua.
Nyt, muutama vuosikymmen myöhemmin, olen tutkija ja innostun vieläkin kasveista. Opiskelin kasvibiotekniikkaa ja väittelin siitä, miten kasvien soluviljelmiä voitaisiin käyttää vaikkapa lääkkeiden tuottamiseen.
Kun katson taakse lapsuuteen, harva asia ympärillä näyttää enää samalta. Eteenpäin katsoessa taas on helppo tuudittautua turvalliseen tunteeseen asioiden muuttumattomuudesta. Asuntolainasta haaveillessa oletus on se, että tulevaisuus näyttää suunnilleen samalta kuin tämä hetki.
Sellaisia me ihmiset olemme. Meille on ominaista aliarvioida edessä olevaa muutosta, vastoin kaikkia todisteita.
Tosiasiassa maailma muuttuu juuri nyt nopeammin kuin koskaan. Seuraavassa 30 vuodessa teknologia tulee kehittymään enemmän kuin edeltävien 300 vuoden aikana. Tekoäly, synteettinen biologia ja asioiden internet ovat tämän ajan eksponentiaalisesti kehittyviä teknologioita.
Tutkijan tehtävä on ennakoida tulevaa ja rakentaa kehitystä parhaalta vaihtoehdolta näyttävään suuntaan. Helppoa se ei ole, koska tulevaisuuteen ei voi nähdä. Se on paikka, jossa kukaan ei ole vielä ollut, mutta johon kaikki ovat matkalla. Varmaa on, että tähän vuoristorataan poljetaan koko ajan lisää vauhtia. Jokainen käännös tulee vastaan rajumpana kuin edellinen!
Maailma muuttuu, mutta ruokaa on syötävä huomennakin. Olisi helppoa ajatella, että alkutuottajat eivät istuisi saman vuoristoradan kyydissä. Mutta kyydissä ovat!
Kuvittele kirkassilmäinen nuori, joka tärisee innosta ja selittää uutta keksintöä: ”Entä jos ruoka voitaisiinkin tuottaa aivan uudella ja ennenäkemättömällä tavalla?! Kehitetään uusia eliöitä, joita voisi kasvattaa ihmisen luomissa olosuhteissa ja joiden avulla voisi tuottaa ruokaa enemmän ja helpommin kuin koskaan ennen!”
Kirkassilmäiselle hymyillään ymmärtävästi kuin heikkopäiselle ja kysytään: miksi ihmeessä? Miksi tehdä asioista hankalia, kun toimii tämä näinkin?
Silti se kirkassilmäinen kääri hihat jo yli 10 000 vuotta sitten, toteutti hullun ideansa ja ryhtyi viljelemään maata. Pelto oli aikansa radikaali innovaatio. Se muutti kaiken! Kukaan ei varmasti osannut ennustaa, että niin käy, mutta nyt jälkeenpäin maanviljelyn aloittaminen näyttää aivan luonnolliselta kehitykseltä.
Myös moderni kasvihuoneviljely olisi näyttänyt ensimmäisten pellonraivaajien silmissä täysin utopistiselta ajatukselta: kurkkuja, Suomessa, keskellä talvea?
Ovatko LED-valot ja vesiviljely kehityksen huippu ja viimeinen askel? Onko ruuantuotanto sitten valmis? Ei ole. Tämä vuoristorata on vasta alussa.
Parhaiten tässä maailmassa pärjäävät ne, joilla on mieli tässä hetkessä, mutta katse menneen sijaan jo seuraavassa käännöksessä.
